Siirry sisältöön

Webinaarivalmennus 28.2.2023 klo 12–15: Osallisuuden vahvistaminen ja yksinäisyyden vähentäminen – nuorten ja työikäisten yksinäisyys

Yksin istuva poika ja Yhdessä osallisuutta -hanketunnus
Tervetuloa mukaan Yhdessä osallisuutta -hankkeen webinaarivalmennukseen tiistaina 28.2.2023 klo 12–15. Maksuttoman webinaarin aiheena on osallisuuden vahvistaminen ja yksinäisyyden vähentäminen sekä nuorten ja työikäisten yksinäisyys. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti kuntien ja 3. sektorin työntekijöille.

Valmennuksessa ohjelmassa:

Yksinäisyyden yhteiskunnalliset vaikutukset

Niina Junttila
Niina Junttila toimii kasvatuspsykologian professorina Turun ja Jyväskylän yliopistoilla ja opetusneuvoksena Opetushallituksessa. Hän on tutkinut pitkään yksinäisyyteen ja ostrakismiin liittyviä syitä sekä seurauksia ja johtaa nyt teemaan keskittyvää laajaa Right to Belong -tutkimuskonsortiota. Tieteellisten julkaisujen lisäksi Niina on kirjoittanut kolme yksinäisten ihmisten omiin kertomuksiin perustuvaa asiaproosateosta, joista viimeinen eli Yksinäisyyden monet kasvot (Tammi) ilmestyi lokakuussa 2022

Miltä nuorten ja työikäisten yksinäisyys näyttää Suomessa? Suomen Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri julkaistaan helmikuussa 2023 toisen kerran. Puheenvuorossa esitellään tuloksia nuorten ja työikäisten näkökulmasta.

Varpu Salmenrinne,
Sosiaalitoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti. Varpu Salmenrinne on työskennellyt Punaisella Ristillä yksinäisyystyössä vuodesta 2014 ja keskittynyt erityisesti nuorten yksinäisyyttä ehkäisevään työhön.

Tilaisuus järjestetään etänä ja se on tarkoitettu erityisesti kuntien ja 3. sektorin työntekijöille.

Myös muut aiheesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita.

Valmennuksen ohjelma tallennetaan. Tallenne on saatavissa kaikille valmennukseen ilmoittautuneille kahden viikon ajan.

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautua voit tästä linkistä maanantaihin 27.2.2023 klo 17 mennessä.

Etäyhteyslinkki lähetetään kaikille ilmoittautuneille ennen valmennusta.


Tiedustelut:

Projektipäällikkö Maire Vuoti, maire.vuoti@diak.fi, p. 050 308 2291
Projektikoordinaattori Eeva Vaskilampi, eeva.vaskilampi@ppsotu.fi, p. 044 729 2016
Projektityöntekijä Terhi Niemelä, terhi.niemela@ppsotu.fi, p. 044 729 2039
Asiantuntija Marina Steffansson, marina.steffansson@diak.fi, p. 040 198 8149

Hankkeesta lisää sivulla https://yhdessaosallisuutta.diak.fi