Siirry sisältöön

Blogi

Yhdessä osallisuutta -hankkeen supervoimana moniammatillisuus ja hyvä yhteishenki

Yhdessä osallisuutta -hankkeen viimeinen kevät alkaa olla takana päin. Kevät on ollut yhteisen tekemisen näkyväksi tekemistä moniammatillisessa hanketiimissä. Mitä kaikkea hankkeessa onkaan saatu aikaiseksi yhteistyöstä voimaa ammentaen?

Mistä minä sinut löydän?

Entäpä jos tulevaisuudessa yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi tapahtuman luonteesta riippumatta nostetaan se, minkälainen tunnelma sinne saadaan luotua? Jo ennen korona-aikaa oli nähtävissä, miten ihmiset tekivät …

Kuinka helppoa on puhua, tulla kuulluksi ja nähdyksi vertaistensa kanssa?

Jokaisella meillä on oikeus kuulua johonkin tai olla osa jotakin, oli se sitten kuulumista harrastustoimintaan tai vaikka työyhteisöön, tunne yhteisöllisyydestä on meille kaikille aidosti tärkeää. 

Kyläillään yhdessä -tapahtuma järjestettiin laajassa yhteistyössä

Yhteisöllinen ja osallistava Kyläillään yhdessä -tapahtuma järjestettiin Utajärven Sangin koululla viime syksynä. Kaikille avointa ja maksutonta tapahtumaa suunniteltiin ja se toteutettiin laajassa yhteistyössä eri järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

Nivalassa osallistetaan kyläläisiä kyläporinoiden voimin 

Nivalassa käynnistyi viime vuoden alussa kyläneuvoston toiminta. Kaupunkistrategiassamme jo mainitaan Nivalan olevan vahva kylien kaupunki, joten kyläneuvostotoiminta tukee sen toteutumista. Kyläneuvosto on kaupungin ja sen alueella toimivien kylien yhteistyö- ja keskustelufoorumi sekä vaikuttamis- ja osallistumiselin kaupungissa. Kyläneuvosto toimii kokonaisvaltaisesti Nivalan eri kylien yhteistyön sekä kaupungin ja kylien välisen yhteistyön edistämiseksi. 

Reisjärven ruoka- ja kädentaidot -ryhmä – kuin perhe yhdessä tekemässä

Reisjärven kunnan kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja järjesti Yhteisötila Vakassa ruoka- ja kädentaidot ryhmän viime vuoden toukokuusta joulukuuhun. Ruokaryhmässä valmistettiin helppoa ja edullista kotiruokaa. Ryhmässä vallitsi todella hyvä yhteishenki.

Kuntaviestintä luo yhteisöllisyyttä ja lisää alueen vetovoimaa

Viestintä on suuri mahdollisuus ja voimavara kuntien toiminnassa. Parhaimmillaan kuntaviestintä vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia ja aitoa yhteisöllisyyttä sekä lisää kunnan pitovoimaa ja houkuttelevuutta.

Vapaaehtoisten päivä kannustaa kiittämään kaikkia kunnassa toimivia vapaaehtoisia

Vapaaehtoisten päivä on joulukuinen kansainvälinen juhlapäivä, jota juhlitaan Suomessa tänä vuonna 2.12.2022. Päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tärkeästä toiminnastaan muiden iloksi ja avuksi. Kansallisesti päivää vietetään Kansalaisareenan toimesta, joka mm. palkitsee vuoden vapaaehtoisen ja jakaa materiaalia vapaaehtoisten kiittämisen tueksi.

Puhuttaisiinko lääkkeistä?

Ehkäisevää päihdetyötä ohjaa laki, joka velvoittaa niin kuntia kuin kohta hyvinvointialuettakin. Ehkäiseviä toimia tarvitaan eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa neuvolatyöstä ikäihmisiin saakka.

Kirjasto tarjoaa laajasti maksuttomia palveluja 

Kirjastopalvelut ovat lakisääteinen palvelu. Laki luo puitteet väestön yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin sivistykseen ja kulttuuriin. Käytännössä tämä tarkoittaa palveluiden maksuttomuutta sekä saavutettavuutta.